Talvisotaa rajakylillä – ”Puna-armeija Laamasenvaarassa”

Talvisota alkoi Kuhmossa 30.11.1939 Saunajärven Laamasenvaaralla, kolme kilometriä itärajalta, neuvostojoukkojen hyökätessä Ala-Laamasen kylään. Vihollisen tarkoituksena oli edetä Kuhmon kirkonkylään ja siitä edelleen Kajaaniin ja Ouluun.

Tämä on tarina sodan alun tapahtumista ja Kuhmon suunnan rajakylien asukkaiden kohtaloista.

Syksyllä 1939 tilanne Euroopassa oli kiristynyt. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan, ja Länsivallat julistivat sodan Saksalle. Neuvostoliitto painosti Baltian maat antamaan käyttöönsä sotilastukikohtia. Samaan aikaan Suomelta vaadittiin neuvotteluissa alueluovutuksia, joihin ei kuitenkaan suostuttu.

Neuvostoliiton hyökkäysvalmistelut Kuhmon suunnalla alkoivat jo juhannuksen vaiheilla. Valtakunnan rajan takaa kuului räjäyttämisiin liittyviä ääniä, jotka lähenivät vähitellen. Kuusijärven savotalla ja lähiseudun taloissa, kuten Laamasenvaaralla, ääniä kuunneltiin ja ihmeteltiin. Sitten heinäkuun aikana rajamiehet saivat selville, että siellä ollaan tekemässä tietä kohti Suomen rajaa. Rajamiehet näkivät yhä useammin venäläisiä sotilaita liikuskelemassa rajan läheisyydessä. Vaikka uhkaavia merkkejä oli ilmassa, ei sodan syttymiseen kuitenkaan uskottu.

Tilanteen takia Kainuun Rajavartiosto tehosti valvontaa ja syksyllä palvelukseen kutsutuilla reserviläisillä vahvistettiin Riihivaarassa olleen vartion vahvuutta. Talvisodan syttyessä tässä suunnassa oli joukkueellinen sotilaita kuuden rajamiehen johdossa.

Laamasenvaaralla, Ala-Laamasessa, asuivat veljekset Juho ja Antti Malinen perheineen. Ylä-Laamasessa, noin kilometrin päässä, asui Pekka Korhosen perhekunta. Rajakomppanian kenttävartio oli etelämpänä Hiilikossa, josta johti vain pahainen rekitie Laamasenvaaraan. Marraskuun viimeisen päivän aamuna juoksi vartiomies rajalta ilmoittaen hengästyneenä, että ”neljäntoista miehen venäläinen partio tuli rajan yli! Lähti etenemään Laamasenvaaran päin!”.

Tapahtumat rajakylillä lähtivät vyörymään kuitenkin jo ennen virallista ilmoitusta.

Kun rajavartioasemalla Riihivaarassa saatiin tieto sodan syttymisestä, niin lähetettiin Laamasenvaaraan rajavartiosotamies Unto Kimpimäki ja sotamies Väinö Tauriainen viemään evakkokäskyä.

Tapahtumat rajakylällä lähtivät vyörymään kuitenkin jo ennen virallista ilmoitusta. Ylä-Laamasen isäntä Pekka Korhonen oli kuullut rajalta laukauksia ja lähti Hiilikon suuntaan ottamaan selvää tilanteesta. Korhonen kohtasi reitillään Kimpimäen ja Tauriaisen, jotka kertoivat olevansa matkalla Laamasenvaaraan evakkokäskyä viemään. Hiilikkoon päästyään Korhonen käskettiin kuitenkin heti palaamaan ja evakuoimaan perheensä.

Laamasenvaarassa evakkoon lähdössä ei hätäilty, vaan jäätiin odottamaan hevosen kanssa myllymatkalla olleita miehiä palaavaksi, jotta saataisiin lapset ja tavarat rekeen. Miehiä odotellessa Sofi-emäntä alkoi keittämään kahvia partiolle. Talon tytön Annan mennessä hakemaan eteisestä vettä kahvinkeittoon, tuli ovella vastaan venäläisiä sotilaita. Anna syöksyi takaisin tupaan perässään yksi puna-armeijan sotilas. Yllättyneet Kimpimäki ja Tauriainen toimivat kuitenkin nopeasti ja kivääreitään heilutellen saivat ajettua kutsumattomat vieraat pirtistä.

Tästä kimpaantuneina venäläiset alkoivat heittää käsikranaatteja ikkunoista sisään, mutta Kimpimäki Tauriaisen kanssa onnistui lennättämään ne takaisin ulos vihollisen keskelle. Yhtä kranaateista ei ehditty poimimaan ja se räjähti pirtin uunin nurkassa. Lapset Anna ja Erkki saivat osumia sirpaleista. Kimpimäki otti johdon käsiinsä määräten perheen suojaan uunin taakse – samalla haavoittuneita yritettiin auttaa.

Tällä välin Juho ja Antin poika Eino lähestyivät tilanteesta tietämättöminä taloa myllykuormineen ja vaaraa aavistamatta ajoivat kotipihalle, kun aidan kohdalle ehdittyään joutuivat neuvostojoukkojen tulitukseen. Jussi yritti kääntää hevostaan takaisin tulosuuntaan, mutta samalla kuorman päällä istuvaan Einoon osui ja poika putosi kuolleena maahan. Jussi yritti ensin etsiä suojaa läheisen kannon takaa, mutta lähti sitten juoksemaan kohti Ylä-Laamasta. Sisällä pirtissä tapahtumia seurannut Kimpimäki alkoi tulittaa vihollisia avittaen näin Juhon pakoon.

Venäläisiä oli siinä vaiheessa jo talon seinustat ja pihapiiri täynnä, joten Kimpimäki ja Tauriainen päättivät lähteä hakemaan apuvoimia vartioasemalta. Ensimmäisenä ikkunasta hypänneen Kimpimäen onnistuikin päästä metsän suojaan, mutta Tauriainen kaatui pellolle vihollisen luodista. Vasta 13-vuotias Eino Malinen ja sotamies Tauriainen olivat talvisodan ensimmäiset uhrit Kuhmossa.

Venäläiset ottivat pirttiin jääneen Ala-Laamasen väen vangeiksi ja kuljetettiin Kontupohjaan. Juho ja Hanna Malisen yksi- ja kolmevuotiaat tyttäret Hilkka ja Eila kuolivat vankimatkalla. Anttia lukuun ottamatta muut palasivat kesällä 1940 vankienvaihdon yhteydessä. Antti joutui sotavankina Uralille asti ja hänet palautettiin vasta myöhemmin.

*****

Ylä-Laamasessa, vain noin kilometrin päässä, kuultiin alkanut kahakka. Perheen lapset Väinö ja Esteri olivat samaan aikaan Ala-Laamasen suunnalla hevosella puita hakemassa, mutta laukaustenvaihdon kuultuaan kiirehtivät takaisin kotitilalle. Talon isäntä oli tapahtumahetkellä käymässä vartiolla tilannetta tiedustelemassa ja Anni-emäntä kotona yhdeksän lapsen kanssa. Nopeasti laitettiin hevonen reen eteen ja suunnattiin ensin Riihivaaraan ja sieltä Löytövaaralle pois lähenevien vihollisjoukkojen alta. Niin oli ollut kiire, että emäntä pani huopakengät vääriin jalkoihin ja unohti silmälasinsakin sisälle.

Luotien viuhuessa Korhoset ajoivat reessä rinnettä alas turvaan tulitukselta.

Itsensä lähes loppuun juossut isä huomasi perheensä kauempana. Hän helpottui vasta nähdessään kaikki reessä. Luotien viuhuessa lepikossa Korhoset ajoivat rinnettä alas turvaan tulitukselta, kun Juho jatkoi pakoaan ja sai harhautettua peräänsä lähetetyn neuvostoliittolaispartion ennen Kälkäkseen saapumistaan.

*****

Laamasenvaaraan ilmaantuneet venäläiset olivat 54. divisioonan kärjessä hyökkäävän rykmentin sotilaita. Suomalaisjoukot yrittivät pysäyttää ylivoimaisen hyökkääjän etenemistä. Hetkeksi se onnistui Kuusijoella ja Niskakoskella – ja sitten lopulta kymmenen kilometriä ennen kirkonkylää Jyrkänkoskella. Kiekinkosken suunnassa hyökännyt pienempi vihollisjoukko pysäytettiin Tyrävaaraan ja lyötiin takaisin.

Kuhmon suunnalla olleita suomalaisten joukkoja saatiin vuodenvaihteen jälkeen vahvistettua. Näin tammi-helmikuun aikana tänne hyökännyt vihollisdivisioona onnistuttiin pilkkomaan motteihin. Rintamalinja muodostui ensin Kuusijoelle, josta jouduttiin maaliskuussa vetäytymään Löytövaaran tasalle. Siellä puolustuslinja piti sodan loppuun saakka.

Talvisota päättyi 13.3.1940. Kuhmoa ei kuitenkaan jouduttu luovuttamaan Neuvostoliitolle, vaan yhtenä harvoista sodan taistelupaikoista se jäi kokonaan Suomelle. Sotatoimialueena Kuhmo pysyi aina huhtikuun loppupuolelle, rajaseudun kylissä kesään asti, minkä jälkeen ihmiset saivat palata koteihinsa.

Tarina perustuu eri lähteisiin: rajavartiomestari evp. Henrik J. Vuokkolan arkistot ja ’Kansa taisteli’ -lehdelle toimitettu, mutta julkaisematon artikkeli ”Epätavallinen lähitaistelu Laamasenvaaralla”; Kuhmon Talvisotamuseon johtaja Hilkka Tampion arkistolähteet (HS 13.3.2000, Raija Forsström); ”Rajan kansan taistelu” -teos, Kauko Pulkkinen (Kuhmon kirjapaino, 1992); Kainuun Rajavartioston Kilta ry:n julkaisemaan komentajan eversti Mika Rytkösen puheeseen Kilpelänkankaalla Kuhmossa talvisodan alkamisen 80-vuotistapahtumassa.