Nikolaus von Falkenhorst – ”Kenraali ja sotarikollinen”

Preussin Breslaussa Louis ja Elisabeth von Jastrzembskin perheeseen syntyi 17.1.1885 poika Paul Nikolaus. Nykyään kaupunki tunnetaan nimellä Wroclaw ja se on osa Puolaa. Nikolaus avioitui 1908 Margarete Ulrichin kanssa ja heille syntyi kaksi tytärtä, Harriet ja Gisela. Hänelle myönnettiin 1911 Jastrzembskin aatelisnimen sijasta sukunimi von Falkenhorst (suom. Haukanpesä), jolla hänet paremmin tunnetaan.

Saatuaan upseerikoulutuksen Saksan keisarillisessa armeijassa hän toimi I maailmansodan aikana esikuntatehtävissä ja sodan jälkeen mm. sotaministeriössä. Hän oli mukana saksalaisten sotaretkellä Suomen sisällissodassa 1918 ja käynyt upseeriryhmänsä kanssa kevätkesällä myös Kuusamossa. Aluetuntemuksensa vuoksi häntä pidettiin pohjoisen sotaolojen asiantuntijana. 1930-luvulla hän toimi sotilasasiamiehenä itäisessä Keski-Euroopassa, jonka jälkeen ylennykset seurasivat vinhaan von Falkenhorstia. Hän johti Saksan Wehrmachtin Puolaan hyökännyttä armeijaryhmää syyskuussa 1939 ja sai ylennyksen tykistön kenraaliksi. Pian tämän jälkeen Hitler nimitti hänet salaisen Tanskan ja Norjan miehitysuunnitelman, operaatio Weserübungin, johtoon. Onnistuneen miehitysoperaation jälkeen hän toimi Norjan saksalaisjoukkojen komentajana, kunnes kesäkuussa 1941 alkanut Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon edellytti myös saksalaisjoukkojen toimintaa pohjoisempana. Von Falkenhorst siirtyi Pohjois-Suomen saksalaisjoukkojen komentajaksi ja hänelle alistettiin käyttöön myös Suomen III armeijakunta.

Jatkosodan aattona 24. kesäkuuta 1941 von Falkenhorst tapasi Taivalkosken Maijanlammilla kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon (kuvassa von Falkenhorst etualalla vierellään Siilasvuo. Maijanlampi 24.6.1941. Kuva: SA-kuva), jonka johtama III armeijakunta oli jo tuolloin alistettu saksalaiskenraalin alaisuuteen. Vierailusta vain viikon kuluttua, 1. heinäkuuta 1941 klo 0230, armeijakunta aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Hyökkäyskäskyn oli allekirjoittanut Nikolaus von Falkenhorst. Saksalaiskenraali painosti kovaa Siilasvuota etenemään aina Vienan meren rannoille. Suomalaisten tappiot kasvoivat ja Siilasvuo pettyi yhä enemmän saksalaisiin.

Yleisemminkin suomalaisten suhtautuminen saksalaisjoukkoihin oli vaihtelevaa – toiset hurrasivat, toiset huutelivat. Suomen johdon suhtautuminen oli lähinnä asiallisen realistista, mutta kohteliaisuussääntöjä noudatettiin. Von Falkenhorstille myönnettiin syyskuussa 1941 Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan suurristi miekkojen kera. Asia tuli päivänvaloon kuitenkin vasta yli 50 vuotta myöhemmin professori Mauno Jokipiin tutkimuksissa. Jokipiin mukaan kunniamerkkiä ehdotti presidentti Ryti, mikä oli poikkeuksellista – tapana kun oli, että ylipäällikkö Mannerheim ehdottaa ja Ryti myöntää merkit. Mannerheimillä lienee ollut omat syynsä vastahakoisuuteen eikä hän muistelmissaan kovin halukkaasti tapaamisistaan saksalaiskenraalin kanssa kerrokaan. Suorasukaisemmin kantansa esitti päämajan komentoesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Wiljo Tuompo: ”…Falkenhorst puhuu paljon ja mitä sylki suuhun tuo. Saksalainen on kerskuva ja itsetietoinen ja esiintyy jotenkin brutaalisti…Illan ylipäällikön esittelyssä Tuompo kertoo Falkenhorstia kohtaan tuntemansa kunnioituksen romahtaneen. Marsalkka ilmoittaa olevansa samaa mieltä.” (Jatkosota – Kronikka, Gummerus 1997).

Toisenlaisen kuvauksen von Falkenhorstista antaa lotta Wellamo Paananen, joka tutustui kenraaliin jatkosodan vuosina tämän ollessa Pohjois-Suomen saksalaisjoukkojen komentaja: ”Tänään kenraali maksoi minulle 60 Suomen markkaa, kun pesin hänen paitansa Joutsijärvellä! Luulin hänen unohtaneen koko asian”. Ennen lähtöään Lapin esikunnasta Wellamo Paananen teki vielä jäähyväiskäynnin von Falkenhorstin luona ja kiitti tätä koko perheensä puolesta hänen ystävällisyydenosoituksistaan. Käynnin lopuksi kenraali sanoi: ”Gott segne Sie und Ihre Familie! Bleiben Sie immer eine Finnin!” (Jumala siunatkoon teitä ja perhettänne! Pysykää aina suomalaisena!), muistelee Paananen.

Von Falkenhorstin asema muuttui alkuvuodesta 1942, kun pohjoisessa tavoitteena ollut Muurmannin radan katkaiseminen oli epäonnistunut, niin hänet korvattiin toisella saksalaiskenraalilla. Suomesta hän siirtyi takaisin Norjaan jatkaen siellä olevien saksalaisjoukkojen komentajana aina joulukuulle 1944. Norjan joukkojen päällikkyydestä von Falkenhorst erottiin 18.12.1944 hänen vastustettuaan Norjan valtakunnankomissaari Josef Terbovenin toimia. Sodan päätyttyä häntä kuulusteltiin Oslossa syys- ja lokakuussa 1945. Von Falkenhorstia syytettiin mm. kansainvälisen oikeuden vastaisista määräyksistä, joita noudattaen hänen alaisensa ampuivat brittiläiset kommandosotilaat kuoliaaksi Norjassa vuosina 1942-1944. Brittiläinen Saksan Braunschweigissa sijainnut sotaoikeus tuomitsi hänet kuolemaan ampumalla 4.11.1946. Tuomio muutettiin kuitenkin 20 vuodeksi vankeutta.

Alkuperäisen kenraali von Falkenhorstin kuulustelujen yhteenvedon (englanninkielinen) voi lukea täältä https://digital.library.cornell.edu/catalog/nur00869

Hän vapautui vankilasta terveyssyistä johtuen jo vuonna 1953 ja vietti loppuelämän hiljaiseloa vaimonsa kanssa. Nikolaus von Falkenhorst kuoli 18. kesäkuuta 1968 Länsi-Saksan Holzmindenissä.

Tarina perustuu eri lähteisiin kuten Bundesarchiv, ”Lottana lippusiimassa – Muistoja Wehrmachtin Lapin esikunnasta”, Wellamo Paananen (Gummerus, 1998), ”Jatkosota: Kronikka”, Matti Ahola & Ensio Siilasvuo (Gummerus , 1997), ”Parakkeja ja piikkilankaa – Saksan armeijan rakentamiseen liittyvä toiminta Rovaniemen seudulla 1940-1944”, Kalevi Mikkonen (Lapin Maakuntamuseon julkaisuja 18, 2017), ”Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944”, Lars Westerlund (Tammi, 2008), ”Sotakenraalit”, Robert Brantberg (Gummerus, 1998), ”Summary of Interrogation of General von Falkenhorst”, The Cornell University Law Library Donovan Nuremberg Trials Collection.