Kalle Päätalo – ”Välirauha Koillismaalla”

Kalle Päätalo on yksi tunnetuimpia ja tuotteliaimpia suomalaisia kirjailijoita. Hänet tunnetaan erityisesti Iijoki-sarjasta ja Koillismaata kuvaavista teoksistaan.

Hän syntyi 11. marraskuuta 1919 Taivalkoskella ollen perheen kahdeksasta lapsesta toiseksi vanhin. Kansakoulun käytyään työtä riitti nuorelle miehelle savotoissa ja uitoissa. Myös lukeminen ja kirjoittaminen olivat Kallelle mieluista ajanvietettä.

Talvisotaan Kalle ilmoittautui vapaaehtoisena joulukuussa 1939.

Tämä on tarina Kalle Päätalon vaiheista keväällä 1940 päättyneen talvisodan ja kesäkuussa 1941 alkaneen jatkosodan välisenä aikana, joka myös välirauhan nimellä tunnetaan.

Säännöstelytalous – elintarvikkeet kortille

Loppukesästä 1939 Kalle oli rakentamassa kansakoulua Taivalkosken Inkeenkylään. Saman aikaan alkoi sodan uhka näkyä jo arkitaloudessa. Ensin säännösteltiin sokeria ja siirappi – ja pian oli kahvikin kortilla. Yleisestikin elintarvikkeiden saanti muuttui hankalammaksi, mutta talvisodan yli pärjättiin ilman lisäsäännöstelyä.

Välirauhan alkaessa maaliskuussa 1940 tilanne muuttui nopeasti: toukokuussa laitettiin leipä kortille, sen jälkeen parin kuukauden sisällä rasvat. Lokakuussa määrättiin tee ja tuontihedelmät kortille. Kallen pioneeripataljoonan siirryttyä loppuvuodesta Iin Kestilään säännösteltiin maito, liha ja lihajalosteet – ja ennen vuoden vaihdetta Kansanhuoltoministeriö määräsi listalle myös poronlihan. Säännöstelystä kärsi enemmän siviiliväestö. Asevelvollisten määräannoksiin muutokset eivät suuremmin vaikuttaneet. ”Myös Kestilässä annokset pysyivät samoina, jopa kahviakin saimme silloin tällöin”, Kalle kirjoittaa.

Pioneeripataljoonassa länsirajalla

Kesän 1940 jälkeen kutsui taas armeija, kuten niin monia hänen kavereitaankin. Näistä osa kiroili kirjeissään Kallelle kahteen vuoteen jatkettua palvelusaikaa. Itse hän oli tyytyväinen tilanteeseensa länsirajalle talvehtimaan asetetussa pioneeripataljoonassa, jossa iltalomat pyörivät ja tyttöjäkin oli. Lisäksi muonahuolto toimi paremmin kuin itärajalla. Vaikka vuosi vaihtui ilman mainittavia tapahtumia, niin Kallen mukaan pataljoonassa saatiin jouluna nauttia kahvin ja korpun kera sellaisista harvinaisuuksista kuin marmeladista ja kuivatuista hedelmistä.

Tammi-helmikuun vaihteessa alkoivat kiertää huhut suunnitelmasta, että ne pioneerit, joiden kotipitäjä on jalkaväkisuojeluskunta-aluetta siirretään jalkaväkiyksiköihin. Kalle ei ollut varma kuuluiko Taivalkoski tällaiseen alueeseen, mutta hän aavisteli pahaa. Kirjurikorpraali Karlsson sitten varmisti näin asian olevan, mutta toppuutteli Kallea, ettei se vielä kirkossa kuulutettua ole. Pian komppanian kirjurialikersantti kuitenkin toimitti siirtomääräyksen. Kalle kiertää vielä iltamyöhään komppaniassa kavereita hyvästelemässä. Samalla hän esittää komppanian päällikölle tilalleen muonittajaksi Papusniemen Anttia paljastaen tälle saaneensa syksyllä erehdyksessä varastoon pataljoonan yhden päivän muonalähetyksen voita, juustoa, makkaraa, sokeria, kahvia korviketta ym. Tätä Kalle oli sitten jaellut kavereilleen – mutta heilalleen Ennille annetuista voileipätarvikkeista hän katsoo paremmaksi olla mainitsematta.

Siirto Kuusamon Kurkijärvelle

Lähtö Iistä koittaa. Parikymmenpäinen komennuskunta matkaa ensin junalla Hyrynsalmelle ilman tietoa lopullisesta määränpäästä. Kontiomäessä juna vaihtuu ja joukko siirretään tavarajunaan, jonka pääasemalta on Hyrynsalmen kirkolle vielä viitisen kilometriä. Matkalaiset saavat automiehiltä kyydin. Perillä prikaatin esikunnassa selviää sijoituspaikkakin: ”Komennusryhmä jaettiin kahteen osaan. Suurempi ryhmä sijoitetaan Kuusamon Kurkijärvellä koulutuskeskuksen tykkikomppaniaan. Tämän ryhmän vanhimpana toimii korpraali Päätalo. Pienempi ryhmä sijoitetaan Suomussalmelle”, kertoi komentajan adjutantti.

Seuraavana aamuna lähdettiin autokyydillä kohti Kuusamon kansanopistoa, josta matka jatkuisi hevosilla uuteen yksikköön Kurkijärvelle, vajaa peninkulma kirkonkylästä luoteeseen. Avolavalla alkaa jäätävä viima purra miehiä, mutta väliin päästämään työntämään puukaasuautoa ylämäkeen, mikä lämmittää mieliä ja miehiä.

”…Häkäpöntöstä vuotaa palavan koivun kitkua sieraimiini…”

Kalle Päätalo automatkasta Hyrynsalmelta Kuusamoon teoksessa ’Ukkosen ääni’  (Gummerus, 1979)

Suomussalmella Haukiperällä tehdään pysähdys ja tänne sijoitetut jäävät kyydistä. Matka jatkuu iltaa myöten. Kalle ilahtuu, kun kuulee, että Kuusamoon kierretään Taivalkosken kirkonkylän, oman kotipitäjän, kautta. Neljäntien risteykseen ajettuaan auto kääntyy osuuskauppa Otson pihaan ja miehet pääsevät lämmittelemään viereiseen pirttikahvilaan. Kun Kalle saa heilautettua itsensä laidan yli hän näkee Uuno Nevanperän ja muitakin tuttuja kylänmiehiä. Ehditään vaihtaa vain lyhyet kuulumiset, kun matkaa taas jatkuu. Aamukolmesta saavutaan Kuusamon kirkonkylälle, jossa loppuyö menee kylmässä kansanopiston luokkahuoneessa. Tykkikomppanian hevosmiesten laitarekien kyydissä päästään vihdoin määränpäähän, Kurkijärven korpivaruskuntaan – ja pioneereista aletaan koulia tykkimiehiä.

Arki Kurkijärvellä korpraalina alkaa asettua uomiinsa ja iltalomat pyöriä. Tulevasta keskikesänjuhlastakin jo jutellaan. ”Oli enää runsaat kolme kuukautta juhannukseen! Silloin täällä olisi paljon Kuusamon ja lähipitäjien nuoria. Pula-ajasta huolimatta saapuisi ehkä Etelä-Suomesta asti vieraita Kuusamoon, ennen muuta Rukatunturille katselemaan yöttömän yön aurinkoa. Tämä juhannus tulee olemaan juhlaa myös meille joulukuun ikäluokan pojille, sillä siviilikammassamme olisi silloin enää kolme pitkää piikkiä!”, kirjoittaa Päätalo ’Ukkosen ääni’ -teoksessaan.

Vaan eivät käy miesten toiveet toteen. Ennen kesää komppania komennetaan linnoitustöihin Säynäjävaaralle – ja kun upseereille aletaan pitää koulutuspäiviä Taivalkosken Maijanlammilla, toteaa kirjuri Kallelle, että ”on taas levottomuutta ilmassa”. Kevään edetessä palvelusohjelmaan merkittiin lähtö suuriin taisteluharjoituksiin. Kallen mielialaa se ei nostattanut, sillä hän tiesi näin toimitun aiemminkin, kun haluttiin viedä asevelvolliset pois kasarmiolosuhteista ja tutustuttaa heidät mahdollisen sodan varalta poikkeusoloihin. Taisteluharjoituksista palattaessa varuskunnan komentaja everstiluutnantti Heimonmaa ottaa vastaan miehet Kurkijärven jäällä ja toteaa: ”…syksy -39 ja talvi -40 osoittavat meille, kuinka yllättäen voi tapahtua käännöksiä maailman menossa…toivokaamme ja uskokaamme, että pieni Suomi saa pysytellä suurten valtioitten eturistiriitojen ulkopuolella”.

Pakkaset jatkuvat keväällä harvinaisen pitkälle ja Kallesta tehdään komppanian muonittaja. Huhtikuun 29. päivänä hänet ylennetään alikersantiksi. Toukokuussa Kalle lähtee lomille kotikonnuille Taivalkoskelle ja suuntaa perille päästyään isänsä serkun Tuomas Päätalon mökille. Tuomaksen ja Hilda-emännän kanssa iltaa istuskeltaessa puhe kääntyy levottomaan maailmantilanteeseen, josta isäntä tuntuu olevan huolissaan. Lomallaan Kalle käy vanhemmillaan Kallioniemessä ja kiertää hiihtäen paikkakunnan tuttujen luona.

Sotilasarki odottaa kuitenkin jo Kurkijärvellä. Komppanianpäällikkö luutnantti Astoo yllättää Kallen kysymällä, että haluaako hän jäädä palvelemaan nuorempana kersanttina, kun herätykset loppuvat? Kalle epäröi, mutta lupaa miettiä asiaa, sillä palkkaakin saisi lisää. Lopulta päätös on kuitenkin selvä ja hän ilmoittaa, ettei hänestä ole ammattisotilaaksi.

Liikekannallepano

Tiistaina 10. kesäkuuta 1941 Kalle valjastaa panssarijääkäri Niskalan kanssa hevosen muonakärryjen eteen suuntana Kuusamon kirkonkylä. On tullut kesä. Kuusamojärvi kimaltelee jäistä vapaana ja koivut vihertävät. ”Parin viikon kuluttua olisi päivä olisi pisimmillään ja tuomi kukkisi…mutta jo sitä ennen minä kävelisin pitkin Kitkantietä siviilit päälläni”, Kalle kirjoittaa. Varuskuntaan palattaessa ilmapiiri muuttuu; Suomessa on taas määrätty miehet Ylimääräisiin Harjoituksiin. Kalle ei voi uskoa tapahtunutta. Liikekannallepano!

Käskynä on laittaa oma pakkaus kuntoon. Sen jälkeen aloitettaisiin kaluston ja mukaan tulevan materiaalin kuormaus. Siviilikamppeet laitetaan pakettiin ja Kalle kirjoittaa päälle kotisoitteen: Kalle Päätalo, Taivalkoski, Jokijärvi, Kallioniemi. Jätettyään pakettinsa varastoon kotiinkuljetusta varten Kallen on järjestettävä vielä keittiölläkin kaikki valmiiksi äkkilähdön varalta.

Varuskunnassa varaudutaan jo lähtöön. Kalle tekee korpaali Kuorttilan kanssa vielä muonanhakumatkan Kuusamon kirkolle. Lomalle olleet joutuvat keskeyttämään lomansa ja palaavat varuskuntaan. Samalla alka liikkuja huhuja neuvostojoukkojen ylittäneen rajan milloin missäkin. Kuultiin myös saksalaissotilaita siirtyneen Norjasta Suomeen. Viisi vuorokautta varuskunnan hälytysvalmiuteen saattamisesta seuraa käsky jättää Kurkijärvi. Ensimmäinen etappi on Helilammi, Kuusamon kirkonkylän pohjoispuolella. Siellä saadaan vahvistus liikkeellä olevista saksalaiskolonnista alueella, joita Kalle näkeekin pian ensi kertaa Kitkantiellä.

Kesäpäivät Helilammella sujuivat verkkaiseen tahtiin ja iltalomiakin myönnettiin. Kesäkuun 24. päivä kiirii tieto Saksan aloittamasta hyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Kallekin ymmärtää nyt, ettei reserviläisiä kotiutettaisi heinätöihin tänä vuonna…

Tapahtumat vyöryivät nyt vauhdilla ja komppania sai marssikäskyn kohti Lämsänkylää Kortesalmella, Kuusamon kirkonkylästä itäkaakkoon uuden rajan tuntumaan. Myöhään illalla kesäkuun viimeisenä päivänä tuli käsky aloittaa marssi kohti Penninkiluomaa. Kaikki käsittivät joukkojen suunnan tarkoittavan, että raja ylitettäisiin. Kärkijoukot olivat jo ylittäneet rajan, kun Kallen komppania saapuu sinne. Suuret sotilasjoukot jatkavat matkaa kohti Kiimasvaaraa ja Kiestingin suuntaa. Välirauhan aika oli päättynyt. Alkoi jatkosota.

****

Kalle Päätalo haavoittui jatkosodassa 1941 Kiestingin suunnalla ja toimi sen jälkeen talousaliupseerina Siiranmäen vankileirillä. Sodan jälkeen seurasi muutto Tampereelle ja kaksi avioliittoa. Samaan aikaan Kalle työkenteli kirvesmiehenä ja luki itsensä rakennusmestariksi, jossa toimessa hän oli kotikunnassaan Taivalkoskella 1951-52. Esikoiskirja ilmestyi vuonna 1956 ja professorin arvonimi myönnettiin hänelle 1978. Kalle Päätalo kuoli Tampereella 20. marraskuuta 2000.

Kotipitäjällään Taivalkoskella oli Kalle Päätalolle erityinen asema sydämessään. Hänen elämänvaiheistaan kertovaan näyttelyyn voi tutustua Taivalkosken Päätalo-keskuksessa, jossa on myös kirjailijan näköistyöhuone.

Teksti pohjautuu eri tutkimuksiin ja artikkeleihin Kalle Päätalon elämänvaiheista. Lainaukset teoksesta ”Ukkosen ääni”, Kalle Päätalo (Gummerus, 1979).