Suomi ja Saksa – aseveljet sodassa

Suomen ja Saksan sotilaallisen yhteistyön juuret olivat jääkäriliikkeessä 1915–1918 ja vuoden 1918 sisällissodan tapahtumissa. Suomen armeija luotiin sisällissodan jälkeen saksalaisen mallin pohjalle, vaikka se sai monia vaikutteita myös venäläisestä sotilasperinteestä. Suomella oli Saksan kanssa myös poliittinen kohtalonyhteytensä. Vuonna 1918 Suomen kuninkaaksi haaveiltiin Saksan keisarin lankoa, mutta ensimmäisen maailmansodan lopputulos vei perustan saksalaissuuntaukselta. Viimeistään talvisota osoitti, että sotilaallisesti ja ulkopoliittisesti perinteillä ei ollut painoarvoa totalitaaristen valtioiden jakaessa Eurooppaa. Talvisodassa 1939–1940 Saksa jätti Suomen Neuvostoliiton etupiiriin Molotov–Ribbentrop -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaisesti.
Talvisodan lopputuloksen ansiosta Saksan suhtautuminen myös Suomea kohtaan muuttui, sillä Neuvostoliiton vastainen raja pysyi lähes entisellään. Marraskuussa 1940 Hitler tyrmäsi Molotovin vaatimukset Suomen liittämisestä Neuvostoliiton etupiiriin, koska saksalaisten kiinnostus Lapin tarjoamista mahdollisuuksista oli kasvanut. Saksaa kiinnostivat sotatalouden kannalta tärkeä Petsamon nikkeli ja puna-armeijan huollon kannalta olennaisen Muurmannin radan katkaiseminen. Saman vuoden elokuussa maiden välinen kanssakäyminen vauhdittui, ja syyskuussa suomalaiset antoivat salaisella sopimuksella Saksan joukoille kulkuluvan Jäämerentietä Kirkkoniemeen. Tammikuun lopulla 1941 Saksan sotilasjohto kertoi suomalaiselle sotilasvaltuuskunnalle, että seuraavana kesänä oli mahdollisesti edessä hyökkäys Neuvostoliittoon.
Toukokuussa 1941 suomalainen sotilasvaltuuskunta vieraili Saksassa ja käytännössä sopi aseveljeydestä parlamentin ohi. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta, jolloin Hitler julisti suomalaisten taistelevan saksalaisten rinnalla. Saksalaisten joukkojen siirtyminen Norjasta Suomeen oli alkanut saman kuun alussa, mutta Suomen poliittinen johto halusi säilyä näennäisen puolueettomana niin kauan kuin Neuvostoliitto tekisi hyökkäyksellisen aloitteen. Neuvostoliitto pommitti suomalaisia kohteita 25. kesäkuuta, minkä jälkeen pääministeri Jukka Rangell totesi Suomen olevan uudelleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.
Suomi ja Saksa eivät solmineet virallista sotilasliittoa vuosina 1941–1944, jolloin saksalaiset joukot operoivat jopa yli 220 000 sotilaan voimalla Pohjois-Suomesta idän suuntaan. Toisen maailmansodan suuressa kuvassa Saksa kärsi tappion Stalingradin suurtaistelun päätteeksi helmikuussa 1943, minkä jälkeen Suomi alkoi etsiä tietä rauhaan Neuvostoliiton kanssa. Kesällä 1944 Suomi onnistui torjumaan Puna-armeijan suurhyökkäyksen, mutta siitä huolimatta oli varmaa, ettei Suomen puolustus kestäisi loputtomiin. Mannerheimin arvion mukaan voimavarat riittivät kolmen kuukauden taisteluun, ja Suomen poliittinen johto teki tilanteesta omat johtopäätöksensä. Elokuun ensimmäisenä päivänä Risto Ryti erosi tasavallan presidentin tehtävästä ja tilalle valittiin Mannerheim.

Ryti oli edellisenä juhannuksena hankkinut Saksalta aseavun lupauksella, ettei hän tai hänen nimittämänsä hallitus tekisi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Ryti uhrasi itsensä harkitusti, sillä Mannerheim ei katsonut olevansa velvoitettu pitämään edeltäjänsä lupausta. Mannerheim ilmoitti 2. syyskuuta Helsingissä vieraalle kenraalieversti Lothar Rendulicille aseveljeyden loppumisesta, mikä sai Hitlerin raivon partaalle. Suomen ja Neuvostoliiton aselevon ehtoihin kuului saksalaisten karkottaminen tai internointi, ja sama asia sisältyi myös 19. syyskuuta allekirjoitettuun Moskovan välirauhansopimukseen.
Seurauksena oli suomalaisten ja saksalaisten välillä käyty Lapin sota, joka alkoi Suursaaren taistelun sekä Pudasjärven ja Olhavan kahakoiden jälkeen 1. lokakuuta 1944 Torniossa. Katkerassa entisten aseveljien sodassa raskaimmat taistelut käytiin Tornion lisäksi Kemissä, Ranualla, Rovaniemellä ja Muoniossa.
Lapin sodan kiihkein vaihe ajoittui lokakuulle 1944, mutta sota jatkui vielä sen jälkeen lähes seitsemän kuukautta Käsivarren Lapissa. Saksalaisten viimeinen suuri puolustusasema Skandinaviassa oli Lyngen-linja, jonka Kitdal-asema ulottui Suomen Kilpisjärvelle. Virallisesti Lapin sotatoimet päättyivät vasta 27.4.1945, jolloin suomalaiset saattoivat kolmen valtakunnan rajapyykillä todeta viimeisenkin saksalaisen sotilaan varmuudella poistuneen Suomen maaperältä.